WIFT Finland on jakanut Selkäranka-palkinnot

 

Women in Film & Television Finland ry jakoi vuonna 2018 ensimmäistä kertaa palkinnon Suomen elokuva-alan järjestöjen palkintogaalassa torstaina 27.9.2018. Tapahtuma järjestettiin yhteistyössä Rakkautta ja Anarkiaa -festivaalin kanssa.


Selkäranka-palkinto jaettiin teoista, joilla korjataan epäkohtia ja oiotaan rakenteita audiovisuaalisella alalla. Jakoperusteissa painotettiin tiedon vaikutusta ja valtaa muutoksen aikaansaamisessa. Palkinnolla WIFT Finland peräänkuuluttaa alan jatkuvaa, ryhdikästä toimintaa oman kulttuurin kehittämiseksi ja parantamiseksi.


Women in Film & Television Finlandin Selkäranka-palkinto myönnettiin kahdelle tutkijalle, joiden pioneerityö on ollut ansioitunutta ja muutosvoimaista. Tutkijat olivat tehneet ryhdikkäitä ja uraauurtavia tutkimuksia ja selvityksiä, jotka ovat tuoneet epäkohtia päivänvaloon ja avanneet uusia mahdollisuuksia muutokselle. Heidän työnsä vaikuttaa jykevästi audiovisuaalisen alamme kehitykseen nyt ja tulevaisuudessa. Selkäranka-kunniakirjan sekä lahjakortin selän hyvinvoinnin ylläpitämiseksi myönnettiin Tarja Savolaiselle sekä Jaana Paanetojalle.


Valtiotieteen tohtori, erikoistutkija Tarja Savolaisen tutkimus “Sukupuolten välinen tasa-arvo elokuvatuotannossa” julkaistiin vuonna 2017, ja tutkimus on mitä ajankohtaisin todistusaineisto siitä, että emme vieläkään elä tasa-arvoisessa tuotantotaloudessa. Oikeustieteen tohtori, dosentti Jaana Paanetojan selvitystyö “Häirintä ja muu epäasiallinen kohtelu elokuva- ja teatterialalla” toi näkyviin epäkohtia ja rikkomuksia, joita monikaan ei ole halunnut käsitellä. Selvityksen avulla tiedämme, missä on vääristymiä ja mitä niiden muuttamiseksi voidaan tehdä.


WIFT Finland haluaa onnitella Selkäranka-palkinnon saajia!